tiistai 30. maaliskuuta 2010

rintakoruja ja ostoksia

Tässä uusia rintakoruja. MOM teksti tuossa pienemmässä ei ole niin tarkka kuin isommassa. Ensimmästä kertaa kun kokeilen harakanvarpaita laitella johonki :)

Tässä se kirppislöytö josta olen aikasemmin puhunut. 3 €. Tämän vien mökille paremmaksi leluksi, että se säilyisi paremmassa kunnossa pitempään.



Uusi mankelini joka minun silmissä voisi edustaa industrian vintagea. Piano siirtyi vaatehuoneeseen odottamaan ostajaa. Tähän järjestykseen päädyimme mieheni kanssa. Itse kokeilin eka vähän toisenlaista järjestystä,kuvat alempana.

Kokeilin puoliympyräpöytää pianon tilalle. Mutta se tuntui liian raskaalta ja tavaran paljous iski silmään pahasti. Sen vanha paikka oli sille täydellinen joten se sai muuttaa takaisin sinne.
Toin säleikköoven sisälle. Sopii kivasti tuohon kulmaan. Ajattelin,että maalaan sen valkoiseksi heti kun kevät tulee,että voin maalata sen spreijaamalla ulkona. Mutta...jostain syystä silmä on jo tottunut tuohon vihreään. Mikä ihmeen vihreän kausi mulla on? En ole oikeen koskaan pitänyt voimakkaasta vihreästä. Eka keittiön pikku penkki sai jäädä vihreäksi ja nyt tämä.





Tässä kuvassa mankeli on puoliympyräpöydän paikalla. Itse pidin kovasti siitä tässä,mutta jotenki meni raskaan oloiseksi tuo asetelma nurkassa kun siellä on tuo ovi ja ikkunapokia ja paljon koristetta.






Terkuin Tellu

perjantai 26. maaliskuuta 2010

Rintakoruja ja auringon paistetta

Ihanaa, aurinko on paistanut ja lumet alkaa sulaa. Kevät tulee pikku hiljaa.

Innostuin tekemään rintakoruja. Ensimmäisenä tein tuon jossa on ruskea sydännauha,Siitä tuli niin pieni,että piti käydä ostaa isompia tekovälineitä. Ostin ihania nappeja (yleensä käytän kierrätys nappeja ja kauhistelin nappien hintoja) kuten tuossa mustavalkoisessa on camee naisen pää. rahaa paloi ihan järkyttävän paljon 80 € pelkkiin käsityömateriaaleihin.Piti laittaa pienellä ettei iske heti silmään jos vaikka oma rakas mies käy katsomassa blogia.


jos joku käsitöistäni kiinnostaa,myyn niitä mielelläni:)





Rakkaaasta miehestä puheen ollen...hän toi eilen Bauhausista ihana kukka-asetelman.Ihana tuo vintage laatikko. Hintaa oli vain 6,95 €.



Ja lisää rakkaasta miehestä :) hän on noutamassa huutiksesta 14.3 huutamaani arkkupenkkiä. En malta odottaa, että saan sen kotiin. En edes muista koska olisin jotain huutamaani odottanut näin kauan.Yleensä haetaan parin päivän sisällä kaikki ostokset. Myyjä ei ole ollut kotona vaan reissussa. Laittelen siitä kuvaa viikonlopun aikana.

Aurinkoisin terveisin Tellu

P.S olen alkanut pitää industrial vintagesta paljon. Viikonloppuna mulle tuodaan ostamani vanha valurautainen mankeli. Ajattelin siitä tehdä sivupöydän, mielessäni näen sen olevan industrian vintagea. Kuvaa siitäkin myöhemmin luvassa.

torstai 25. maaliskuuta 2010

pentu tehtailua

Olen ommellut lisää koiria. Aito retro kangas taitaa olla tosi suosittua kun retro koirat olen myynyt ensimmäisenä. Mielettömän määrä vanua koirat ovat ahmineet sisäänsä:)



Retro -mäyris edestä. Nenäksi hän sai pienen sydän napin.




Kuvassa näkyvä antiikki piano on huutiksessa myynnissä.Halvalla lähtee.Vaatii ainkin virityksen ja pinta käsittelyä jos haluaa täydellisen.
tarjouksia voi laittaa tulemaan:) Piano etsii nopeasti uutta kotia pirkanmaalla. Saattaa lähteä uuteen kotiin naurettavan halvalla! Omakotitalosta,ensimmäisestä kerroksesta.
Antiikkipianoista pyydetään 300-1000-2000€ tuntumilla.Jopa niistä joita ei saa soittokuntoon.Silloin kun itse etsin pianoa luulin soittaneeni 500€ pianosta,niin siitä oli käyny painovirhepaholainen ja hinta olikin 5000€
Tilanpuutteen vuoksi luovutaan. Voit myös tarjota vaihdossa jotain!
aurinkoisin kevät siivous terkuin Tellu
P.S kevät siivous/raivaus on aika pahasti päällä. 5 jätesäkkiä leluja lähti kiertoon.
Tämän äidin vaatimaton pyyntö:Jatkossa lasten synttärilahjoista parhaimpia olisi vaatteet ja kulutus tavarat: värikynät,paperit,värityskirjat ja namit.
Pohdin samalla laitanko antiikki kehdon myyntiin. Sillä ei ole koskaan ollut omaa kunnon paikkaa.Meillä lapset ovat nukkuneet perhepedissä.Kehto on siitä ihana kun se keinuu pituus suunnassa.Jos lapsi kääntää kylkeää niin ei kehto keinahda toiseen suuntaan.

Täällä näkyy kehto kuvassa.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

kirppis löytäjä taas kerran

Nyt kysyisin neuvoa. Osaako kukaan sanoa, onko mitta kannu uusi vai vanha? Hinta ei ollut paha enkä sitä antiikkina ostanut;) Kuhan itsekseni pohdin mahtaako olla vanha vai uusi. Tuo kaatimen muoto voisi viittaa vanhaksi.



kuvasin yksistään tämän kauniin jalallisen lasikulhon,että näkyy paremmin kuinka kaunis se on. Hinta oli 6 €. Aelmmassa kuvasssa tämän päivän ostos, pieni jalallinen kakkulautanen 5 €.




Sinisen turkoosi karahvi jossa kauniit linnut.Ilman korkkia,mutta kaipaako se sitä. 2,50€







Emalia : 2 lävikköä 3,50€ ja 4 € ja ihana emali kauha 4,50€. Nyt pitäisi etsiä niillekin paikka.





Kuvassa keskimmäinen leikkuulauta on kirppislöytä muutaman viikon takaa. Hinta 6 €. Edessä Villeroy&Bochin manoir sarja leikkuulauta.Hinta taisi olla n 25 €.



Ja tämä ihanuus. Ihmettelin mitä kirppiksen kassan alla pilkottaa. Kysyin miksi piilottelet tuota ihanaa taikinapyörää.?! Mun onneksi sitä ei ollu varattu. Tuo valkoinen osa on keraaminen! Meinasin lentää pepulleni kun kuulin hinnan 0,50 €!!! I-h-a-na! Tämä oli mielestäni tämän päivän paras löytö :) Niin ja sain pienen siiviliän kaupan päälle.
pari muuta ihanuutta tarttui matkaan,mutta kameraani saa vaan pari kuvaa kerrallaan.Laittelen kuvaa niistä myöhemmin.









Tellu






tiistai 16. maaliskuuta 2010

ompelun opettelua



Uusi perheenjäsenemme Jack Russel, Gilda ispiroi minua kesyttämään ompelukonetta. Me ei olla koskaan oltu toistemme hyviä ystäviä. Hiljaa hyvä tulee. Kaavoja ja ohjeita en ymmärrä niin teen itse päästäni.Nämä ensimmäisiä koiria.Olen tyytyväinen,että uskalsin kokeilla.











hiljaiseloa,raksaamista ja sairastelua,silti aikaa kirppiksille

Olen joutunu pitää hiljaiseloa olosuhteiden pakosta. Ollaan koko perhe sairasteltu ja ollaan vieläkin toipilaita. Mies raksaa joka viikonloppu mökkiä joka ostettiin purettavaksi ja siirrettäväksi meidän mökille isommaksi mökiksi. Olen kyllä ahkeraan tehnyt löytöjä uudelle mökille sairasteluista huolimatta. Viimeksi eilen löysin niin ihania sisustus juttuja tosi edullisesti ideaparkin minimanista.Laittelen niistä löydöistä myöhemmin kuvia.Rakas mieheni on ottanu kamerani muistikortin jonnekin käyttöön,niin kameraan mahtuu n 10 kuvaa kerrallaan:(

Tässä tänään tekemäni "jenkki-lippu" taulu mökille.Ajattelin jos niitä tekisi 4 kp. yksinään seinällä tuo on aika pieni.




kirppislöytöni kauan kaipaamani soppakulho (6 €) kukkasen suojaruukuksi.Enää puuttuu kukkanen.
Haluaisin jonku tekokukan kun olen niin mahdottoman huono kukkien hoitaja. Aivan täydellinen tuo soppakulho olisii jos se olisi kokonaan valkoinen.Pitäisikö kokeilla sitä maalaamista?!? Ehkä annan kukkien kukkia vielä,koska vaaleanpunainen ja harmaa sopii kauniisti kotimme väreihin.



Löysin myös ihania laseja. Näitä tarttui 6 kpl mukaani naurettavaan 0,90 € kpl. Siellä oli kirppis täynnä kauniita vanhoja laseja ja tosi edullisesti.


Uusi asetelma keittiön virtiinin päällä. ihanaa vastapainoa esillepanojen suunnittelu sille jatkuvalle siivoamiselle ja lelujen keräämiselle.






Kevättä odotellessa
Tellu